Päivitykset

02/2021

On kulunut puolisen vuotta edellisestä tilannekatsauksesta Wreathvalleyn arkeen. Vuosi on vaihtunut ja hevoset ovat saaneet levätä runsaasti. Näin ollen osassa porukkaa, niin hevosissa kuin ihmisissäkin, on alkanut näkyä merkkejä siitä, että kohta olisi aika taas kammeta kilpakentille. Vuonna 2020 syntyi melko suuri määrä hevosia Gleanntán-liitteen alle. Tämä vuosi voisi siis kasvatuspuuhien näkökulmasta olla hieman rauhallisempi. Kisapuuhat sen sijaan ovat aina meidän mieleen!

08/2020

Huhhuh, kisakesä on mennyt vauhdikkaasti ja kohtahan se on jo ohi. Hannaby Hanami Weekin lisäksi (josta muuten toimme kaksi voittoa kotiin ;)) kävimme myös Suomessa Power Jump-tapahtumassa. Ratsukkomme pärjäsivät oikein hyvin myös näissä karkeloissa sijoittuen useamman kerran sekä yksi luokkavoittokin mahtui mukaan! Otetaan vielä muutamat startit tälle kaudelle ja sen jälkeen huilitaan hetki.

04/2020

Uskomatonta, mutta totta. Tallin yleisilme päivitetty ja hevosten sivut siistitty. Ilmoittauduimme myös isolla poppoolla kilpailemaan toukokuussa Ruotsissa järjestettävään Hannaby Hanami Week -tapahtumaan. Tästä voipi hyvin lähteä jännittävä kilpailukevät 2020 käyntiin!